Olen aloittanut huomenlahjakuvaukset. Muutaman olen jo tehnyt, sitä kysellään todella paljon! Nuo ovatkin ihan mukavia kuvauksia, kuvattavien kanssa ollaan tultu juttuun ja tuloksena on ollut kauniita kuvia. Sehän se tärkeintä on. Luulen, että naiset haluavatkin mielellään toisen naisen kuvaamaan itseään. Eipä tule miehelle turhia mustasukkaisuuksia ja muutenkin, ehkä toisen naisen kanssa on helpompi toimia näinkin intiimissä kuvauksessa. Alastonkuvia en ole ottanut, vain alusvaatteissa ovat tulevat morsiamet poseeranneet.

Juhannus meni Kainuussa, tarkemmin sanottuna Kuhmossa. Käytiin katsomassa taas talvisodan taistelupaikkoja. Kyllä niissä tulee niin kummallinen olo. En uskalla mennä esim. korsuihin. Yritin mennä yhteen maan sisään syvälle tehtyyn, mutta parin askeleen jälkeen jo alkoi pyörryttää ja inhottavan kummallinen pelon sekainen ahdistus iski. Takaisin tulin juoksujalkaa puolivauhkoontuneena. Sama juttu kun kävelin kuvaamaan suota, josta venäläiset aikoinaan ovat yli tulleet. Jäin tuijottamaan suota ja saatoin lähes nähdä tummien hahmojen ilmestyvän sieltä kirkkaasta valosta. Pari kuvaa ja juoksujalkaa sieltäkin pois. Jännä juttu, miten sitä voi olla niin herkkis.

Tässä on kuva Unesta juoksuhaudassa. Ajatella muuten, että oikeasti talvi- ja jatkosodan aikaan elämässä tosiaan oli värit. Jotenkin niin tuntuu, että silloin kaikki oli mustavalkoista...

No Kuhmossa sitten könysin pitkin ojanpientareita ja kuvasin kaiken maailman kukat, puolukankin. Kuvatessani en huomaa inhottavia hyttysiä enkä muita purevia surisijoita mutta auta armias, kun kameran läpi et enää katso, alkaa mahdoton huitominen... Ja siellä metsän keskellä minäkin olen kasvanut ja ensimmäiset vuoteni viettänyt. Mutta niitä öttiäisiä ei tainnut olla silloin...

Juu, filmiä olisi muutama rulla kehitystä odottamassa ja liikkeeseen pitäisi kantaa värifilkat. Ehkä tänään.