Sain viikonloppuna Hasseliin Salanteen Simolta lainaan 36 mm loiton. Ennestään mulla on lainassa Heikkilän Pekalta 16 ja 21 milliset. No pukkasin kaikki yhteen kasaan ja otin testikuvia. Hyvä tuli. Kuvasin Ilford Delta 3200:lle, valotin 400n mukaan ja kehitin 1600sena. Just tuli sitä jälkeä mitä pitikin ja tuli hyvä mieli. Sitä tuntee aina välillä jopa osaavansa edes vähän jotain.

Sitten toinen juttu mitä tein tänään. Mulla on viisi rullaa Agfa Scala 200sta odottamassa kehitystä. No, itse asiassa ei ole enää kuin neljä rullaa. Testikehitin nimittäin sen Rodinalissa. 1+50, 25 min, 20 astetta. Jestas, että oli tavara mustaa kun ulos liemen kaadoin. Olin jo ihan varma että sinne meni kaikki mitä filmillä oli mutta ei. Tuloksena on kauniin kirkas pohja ja hyvännäköiset negat. Juu, negatiivit niistä tulee. Nytpä saan loputkin kehitettyä halvalla. Vihervaaran Mikko näitä extreme-kokeiluja on tehnyt värifilmille ja väridialle. Samalla ohjeella meni siis mustavalkoinen diafilmikin. Kiitos Mikko neuvoista!